23.8.2011

Pikavippien markkinoinnissa koittaa uudet ajat

Toiminnot: 
Markkinointi & Mainonta -lehden uutisen mukaan Google on jo aloittanut pikavippialan avainsanojen karsimisen mainosverkossaan. Erityisesti tämä uutinen sattuu niihin affi-mainostajiin, jotka ovat keränneet laajalla sanavarastolla kävijöitä pikasivuilleen, koska näille sivustoille ei ole kerätty aiemmin liikennettä perinteisen SEO:n avulla.

Googlen linja tulee vaikuttamaan tärkeimpien avainsanojen hintoihin ja sitä kautta kumppanuusverkkojen käyttö tulee kannattavammaksi, kumppanuusverkoissahan laskutetaan lähinnä toteutuneista lainoista, kun Googlen laskutusperusteena on yleensä klikkaus ilman takuuta toteutuneesta lainasta.

18.8.2011

Panda huitaisi Hitleriä

Toiminnot: 
Googlen Panda algoritmiuudistus on aiheuttanut päänvaivaa ympäri maailman ja selkeästi myös laatusisältöä käsittäneet sivustot ovat romahtaneet hakutuloksissa. Aihe on saanut huumorintajuisten SEO-miesten taholta vastaavan käsittelyn kuin monet muut aiheet – mm. Suomen jääkiekkomenestys olympialaisissa.


19.7.2011

Google Free Zone

Toiminnot: 
Belgialaisten sanomalehtien ja Googlen välinen oikeustaistelu on päättynyt Googlen voittoon, vaikka belgialainen oikeus toisin tuomitsikin. Oikeudessa Google määräsi poistamaan belgialaisten ranskankielisten lehtien sisältö Googlen News-palvelusta ja Google tulkitsi asiaa siten, että se poisti kaiken lehtiä koskevan sisällön kaikista Googlen palveluista. Tarinan opetus: ei pidä uhitella isommilleen.

Ongelmana asiassa on, että Google hallitsee aivan liian selvästi hakumarkkinoita ja se käyttäytyy tästä johtuen melko öykkärimäisesti. Näin siitäkin huolimatta, että yhtiön tunnuslauseena on "Do Not Evil". Googlen hallitseva asema johtuu vain siitä, ettei kunnon kilpailijaa löydy – sekä Yahoo että Bing ovat valitettavan huonoja hakupalveluja, ainakin USAn ulkopuolisissa hauissa.

Mutta Googlenkin valta-asema voidaan tuhota nopeasti ja tehokkaasti, jos webmasterit ympäri maailman vain puhaltaisivat hetken aikaa yhteen hiileen. Jos edes 10 % maailman piensivustojen webmastereista tekisi sivustaan Googlevapaan vyöhykkeen estämällä Googlebotia vierailemasta sivuillaan, tämä toimenpide antaisi muille hakukoneille etulyöntiaseman tarjota sisältöä johon Googlella ei ole pääsyä.

Googlebotin vierailu voidaan estää lisäämällä robots.txt-tiedostoon pari pientä riviä:


User-agent: Googlebot
Disallow: /

Näin David voisi antaa Goljatille tuntuvan opetuksen ja Googlekin muistaisi olevansa riippuvainen sivustoista – eikä päinvastoin, kuten se nyt kuvittelee.